Ajankohtaista

Ajankohtaista

Marjapihlaja- Maukas terveysmarja.

Suomalaisille hyvin tuttu ketun kommentti pihlajanmarjojen happamuudesta joutaa nyt romukoppaan. Marjapihlajat eivät ole vain tavanomaista makeampia pihlajia vaan ne ovat syntyneet risteyttämällä kotipihlajan kanssa aroniaa, mispeliä, orapihlajaa, päärynää ja saksanpihlajaa, jotka tuovat marjoihin aivan uusia, eksoottisiakin makuja. Useimmat lajikkeet on jalostanut venäläinen Ivan Mitšurin jo 1900-luvun alkupuolella.

Pihlajanmarjat ovat paljon käyttökelpoisempia kuin yleensä luullaan

Kypsät marjat maistuvat sellaisenaan, mutta parhaiten marjapihlajien aromit pääsevät oikeuksiinsa hilloissa, hyytelöissä ja juomissa. Halutessaan marjat voi kiehauttaa vaikka omenien tai kurpitsan kanssa ja maustaa esimerkiksi vaniljalla, mintulla tai sitruunalla. Runsaan pektiinin ansiosta marjat hyytelöityvät helposti.

Pihlajanmarjat kannattaa poimia vähän eri tavoin käyttötarkoituksen mukaan. Jos on tarkoitus tehdä hyytelöä, marjat käytetään puolikypsinä, koska niissä on silloin runsaasti pektiiniä. Jos aikoo tehdä hilloa tai viiniä, marjojen tulee olla kypsiä. Jos haluat pehmentää marjojen makua, anna syypakkasen puraista niitä ennen poimintaa, ja maku miedontuu. Tai käytä poimittuja marjoja pakastimessa ennen marjaherkkujen valmistusta.

Pihlajanmarjoissa on erityisen paljon C-vitamiinia: 100–200 mg / 100 g marjoja eli saman verran kuin mustaherukassa ja kolme kertaa enemmän kuin appelsiinissa. Pihlajanmarjojen C-vitamiini säilyy hyvin jopa keitettynä. Myös folaatteja, karotenoideja, E- ja K-vitamiineja, kaliumia, rautaa ja kuituja on runsaasti. Lisäksi marjapihlajassa on antioksidantteja supermarjana ylistettyä mustikkaakin runsaammin.

Maustettu pihlajanmarjahillo

Pihlajanmarjahillon kirpeä, hapan ja samalla makea maku sopii hienosti paistin ja riistan lisukkeeksi. Hillo maistuu mainiolta myös leivän päällä yhdessä juuston kera, kokeile! Hienostuneen aromin saat hilloon maustamalla sen konjakilla, viskillä, kanelilla tai neilikalla.

2 l pihlajanmarjoja
3-4 dl vettä
1-1½ kg sokeria

Mausteeksi keittovaiheessa: kanelitangonpala tai pari kokonaista neilikkaa.
TAI
Mausteeksi valmiiseen hilloon: 1 dl konjakkia tai ½ dl viskiä.

Keitä liemi sokerista ja vedestä. Puhdista marjat ja lisää ne kiehuvaan sokeriliemeen. Anna hillon kiehua hiljalleen n. 15 min välillä sekoittaen. Kun hillo on valmista ja hiukan jäähtynyt voit lisätä hienostuneen aromin antajaksi konjakkia tai viskiä. Jos haluat hillosta mausteisen, lisää jo keittovaiheessa kanelitangon pala tai muutama kokonainen mausteneilikka.

Pihlajanmarja-kurpitsasose

1 l kurpitsakuutioita
½ l pihlajanmarjoja
1½ dl vettä
3-4 dl sokeria

Keitä kattilassa kurpitsakuutioita, pihlajanmarjoja ja vettä, kunnes marjat ovat pehmenneet ja neste haihtunut puoleen. Soseuta seos ja lisää sokeri, määrä riippuu marjojen makeudesta. Kuumenna kiehuvaksi. Nosta liedeltä. Jaa rasioihin tai puhtaisiin pikkutölkkeihin. Pakasta tai säilytä viileässä.

Omena-pihlajanmarjahyytelö

200–400 g pihlajanmarjoja
1-2 dl vettä
500–600 g omenoita
250–400 g hyytelösokeria
1 tl vaniljaa tai 2 tl vaniljasokeria

Huuhdo pihlajanmarjat ja kaada kattilaan ja lisää vesi. Keitä n. 15 min eli pehmeäksi. Kuori omenat, poista siemenkota ja lohko omenat. Lisää omenat, vanilja ja sokeri pihlajanmarjojen joukkoon. Keitä välillä sekoittaen kunnes omenat pehmenevät. Soseuta sauvasekoittimella. Kaada kuumana kuumiin säilytysastioihin. Sulje kannet tiivisti ja säilytä viileässä.

Hyytelöä voi käyttää paahtoleivän päällä, aamupuurossa, kakkujen täytteeksi tai vaikka lettujen kanssa.

Pihlajanmarjakeitto

250 g pihlajanmarjoja
1½ l vettä
2 rkl perunajauhoja
100 g hedelmäsokeria
1 dl rusinoita

Keitä pihlajanmarjoja vedessä kunnes niiden maku ja väri on liuennut veteen. Siivilöi. Lisää liemeen rusinat ja sokeri. Keitä 5 min ja lisää suurus, joka on sekoitettu kylmään vesitilkkaan. Kiehauta. Tarjoillaan kylmänä.

Pihlajanmarjajuoma

2½ l pihlajanmarjoja
2 dl siemenettömiä rusinoita
1 l keitettyä, kylmää vettä
5 dl sokeria mehulitraa kohden

Riivi ja huuhdo marjat. Jauha marjat ja rusinat yleiskoneessa tai sauvasekoittajalla. Kaada kylmä vesi seoksen päälle, peitä kannella ja anna seistä noin vuorokauden ajan huoneenlämmössä.

Siivilöi mehu ja mittaa. Lisää sokeri, sekoita kunnes sulaa. Pullota puhtaisiin pulloihin ja säilytä viileässä. Juoma on käyttökeloista heti ja säilyy noin viikon.

Aromikas pihlajanmarjaviina

Tämä ohje vaatii malttia, mutta kärsivällinen odotus palkitaan eksoottisen aromikkaalla ruokaryypyllä.

Täytä pullo hyvin puhdistetuilla pihlajanmarjoilla ja kaada päälle kirkasta viinaa. Anna seistä maustumassa viileässä paikassa ainakin 3 kuukautta. Sen jälkeen marjat siivilöidään pois ja uute saa kirkastua ja kypsyä muutaman kuukauden ennen käyttöä. Valmis pihlajanmarjaviina on kauniin väristä, tuoksuista ja aromikasta.

Kuivatut pihlajanmarjat

Hyödynnä pihlajanmarjoja myös kuivattuina. Pihlajanmarjat kuivuvat helposti pyyhkeelle levitettynä, mutta toki voit laittaa ne myös marjakuivuriin tai ripustaa terttuina narulle kuivumaan.

Käytä kuivattuja marjoja jauhettua puuroon, mysliin, kakkuun, kekseihin, sämpylöihin tai leipään. Kuivattuja pihlajanmarjoja voi napostella myös sellaisenaan.

7.9.2016 20.34
Lisätty ostoskoriin